Uusi lukuvuosi
Aina uuden lukuvuoden alkaessa sitä tekee suuria suunnitelmia, luvaten itselleen että tällä kertaa kaikki on paremmin! Jatkan perinnettä, haluan uskoa että suuret suunnitelmat toteutuvat, vaikka aina eivät suunnitelmat menekään putkeen.
Mangan kääntämisen osalta päätin tyytyä toistaiseksi yhden kirjan kuukausitahtiin. Se on ehkä hyvä kompromissi täyspäiväisen kääntämisen ja kääntämisen lopettamisen välillä. Tällä tavoin pystyn pitämään kielitaitoani yllä ja saada hieman rahaa opiskelun tueksi, käyttämättä siihen silti kaikkea aikaani. Jos pystyn käyttämään noin kaksi tuntia päivässä kääntämiseen, niin silloin tuon pitäisi onnistua.
Aion oikein kirjoittaa kalenteriin että "kääntämistä", aivan samalla tavalla kuin kurssienkin tiedot. Kursseilla on se etu tosin, että paikalla on opettaja valvomassa opiskelun edistymistä, mutta tuollaisilla omilla merkinnöillä ei ole ketään muita valvomassa kuin oma itse. Siispä saatankin löytää itseni pelaamasta Natural Selectionia niinä aikoina jotka olin merkinnyt kääntämistä varten ^^;; Pitää kuitenkin yrittää!
Pelkään tosin että käy niin, että kalenterin noudattaminen tuntuu sitten jotenkin pakottavalta. Varaan siis itselleni myös oikeuden muuttaa kalenteriin merkittyjä asioita, jos asiat eivät sitten kohdalle sattuessa nappaa. Joskus kun vain käy niin, että on niin huonolla päällä ettei esim. pystykään kääntämään. En tiedä miten kalenterifriikit selviytyvät sellaisista tilanteista. Tekevät pakolla vaikkei yhtään huvittaisi? Aion siis joustaa tuossa, koska muuten saatan heittää koko kalenterin pois. Kalenterin tarkoituksena on kuitenkin tehdä elämästä miellyttävämpää, eikä pomottaa tulevaisuuden itseä.
Tässä 1. periodin suunnitelmaani!
Kurssit:
- Tieteellinen kirjoittaminen (UTA) (pakollinen)
- Suullinen viestintä (UTA) (pakollinen)
- Insinöörimatematiikka 1 (TUT) (hyödyllisin)
- Haptic user interfaces (UTA) (vaikuttaa hauskalta)
Vapaaehtoinen duunaus:
- Verkkokaupan ylläpito & laajentaminen
- Webbihärpäkkeen koodaus (salainen!)
- Mangan kääntäminen (Yugioh)
Huba:
- Tyttöystävän kanssa oleilu :)
- Elokuvien / sarjojen katselu (Lost!)
- Pelien pelaaminen (toivottavasti Portal tai Spore ilmestyy!)
- Blogin kirjoittaminen :)

0 Comments:
Post a Comment
<< Home