Japanilaiset merkit saa näppäimistölläkin aikaiseksi

Tätä on kysytty minulta toisinaan, joten vastaan siihen nyt kerralla oikein kunnolla. Japanissahan on tosiaankin tuhansia kirjoitusmerkkejä käytössä, joten miten niiden syöttäminen tietokoneen näppäimistöltä oikein onnistuu? Ennen kuin kerron miten vaivattomasti se nykyään onnistuu, kuvailen vähän alkutaipaleen ongelmia.

Silloin muinoin vuonna geisha ja katana kun ei ollut vielä tietokoneita lainkaan, oli silti kirjoja ja lehtiä, jotka piti jotenkin painaa. Miten siinä onnistuttiin? Järkyttävää kyllä, jokainen merkki oli tosiaankin erikseen! Painokoneen operoijan piti poimia jokainen merkki erikseen sivua koostaessaan. Japanilaisilla on tapana olla nopeita käsistään, joten eiköhän painaminen noinkin sujunut, mutta kovin helpolta se ei kyllä kuulosta.

Sitten astuttiin tietokoneiden aikakauteen. Japanin syöttötuen saaminen toimimaan oli sen verran iso saavutus, että siitä on tehty jopa dokumenttiohjelma (nimeltään Project X, mutta ikävä kyllä sarjaa ei tunnu löytävän kuin huippukalliina DVD-boksina). Aluksi ei ollut lainkaan selvää, olisiko syöttötuki edes periaatteessa mahdollista. Miten se oikein onnistuisi, täytyisi olla valtava valikkorakenne josta pitäisi poimia haluamansa merkki tuhansien valikoimasta!

No tähän keksittiin ratkaisuksi, että ehkä käyttäjä voisi ensin syöttää kokonaisen tavun, ja sitten tietokone voisi näyttää vain ne kanji-merkit, jotka sopivat tuohon tavuun. Mutta ei tämäkään ole kovin hyvä menetelmä, sillä esim. tavulle "ka" löytyy 57 erilaista vaihtoehtoa (merkkejä jotka kuulostavat samalta, mutta tarkoittavat jotain ihan muuta). Ratkaisun avain oli käsitellä pidempiä merkkien sarjoja kokonaisuuksina. Jos käyttäjä syöttää vaikkapa tavun "ka", niin siitä ei tietokone voi arvata mitään, mutta jos saadaankin suoraan "kaji" ja arvataan vasta sitten, on vaihtoehtoja enää vähän.

Tämä olisi jo ollut varsin riittävä ratkaisu, mutta nerokkaat insinöörit ovat lisäksi ottaneet huomioon millaisia merkkejä käyttäjä yleensä käyttää, sekä merkkejä ympäröivän kontekstin. Nyt japania syötettäessä tietokoneen tarjoamat merkit ovat lähes aina oikein. Näytän vielä pienenä kuvasarjana, miten syöttäminen tapahtuu.

Minulla on kotona ihan normaali suomalainen näppäimistö, jolla kirjoitan ihan vain normaalein aakkosin "kaji". Windowsiini on asennettu japanin syöttötuki, joka näyttää kirjoittamani tekstin hiragana-merkein.


Kun painan välilyöntiä, saan ehdotuksena merkkiyhdistelmän. Kone tarjosi minulle tätä nimenomaista merkkiyhdistelmää, koska se on todennäköinen (yleisyytensä takia) ja olin lisäksi käyttänyt sitä juuri äskettäin. Jos olisin tyytyväinen merkkeihin, voisin painaa enteriä.


En kuitenkaan ollut tyytyväinen, vaan halusin nähdä lisää vaihtoehtoja, joten painoin välilyöntiä. Tässä tapauksessa minulle tarjotaan pitkä lista kaikista niistä merkkiyhdistelmistä, jotka voitaisiin lukea "kaji". Tästä voisin sitten nuolinäppäimillä skrollailla ylös alas ja valita haluamani. Kanji-merkit on listattu laskevassa todennäköisyysjärjestyksessä, joten yleensä haluttu merkki on listassa aivan alussa, joten ei ole juurikaan tarvetta selailla listaa.


Näin siis japanilaisten merkkien syöttäminen toimii, eikä se ole ollenkaan vaikeata. Oikeastaan voisi sanoa, että se on LIIAN helppoa, sillä viime aikoina japanilaiset ovat alkaneet enenevässä määrin unohtaa miten merkit kirjoitetaan paperille. Nykypäivänä kun suurin osa ajasta vietetään tietokoneella tai kännykällä kirjoitellen, on enää harvoin tilanteita, joissa pitäisi oikeasti osata piirtää merkki paperille. Sitten se saattaakin helposti unohtua, kun ei ole tietokonetta ehdottamassa oikeaa merkkiä!

"Naruto" Japaniksi

Tässä blogipostauksessa esitän muutamia helppoja merkkejä japaniksi. Käytän esimerkkeinä Naruto-sarjassa vastaan tulevia merkkejä.

Kuten ehkä tiedät, japanissa on kolme merkkijärjestelmää: hiragana, katakana ja kanji. "Naruto" kirjoitetaan katakanalla merkein "NA", "RU" ja "TO". Kuten huomaat on jokaista tavua kohti yksi merkki. Tämä on pitää yleisestikin paikkansa, tosin tavut eivät aina ole aivan samat kuin suomeksi olettaisi, mutta melkein. Huomaa miten katakana-merkit ovat kulmikkaita. Siitä ne erottaa helposti pyöreämmistä hiragana-merkeistä.

Otetaan pienenä hiragana-esimerkkinä "Uzumaki Naruto"-nimen kirjoittaminen. Nimessä käytetään sekä hiraganaa että katakanaa samassa, joten on helppoa nähdä niiden erot. "Naruto" kirjoitetaan kuten aikaisemminkin, mutta "Uzumaki" kirjoitetaan hiraganalla. Japaniksi on sallittua kirjoittaa joko vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas, tai sitten ylhäältä alas ja oikealta vasemmalle. Katsotaan nyt kuitenkin merkkejä tuttuu tyyliin vasemmalta oikealle kirjoitettuina.

Alussa on siis "U-ZU-MA-KI" hiraganalla ja sitten jo aiemmin nähty "NA-RU-TO" katakanalla. Huomaa pisteet "ZU"-merkin yläpuolella. Ilman niitä olisi merkki "SU". Pisteet siis muuttavat merkin ääntämistä. Niitä käytetään sekä hiraganassa että katakanassa, mutta kanjeissa niitä ei käytetä.

Tässä toinen esimerkki. Tällä kertaa kyseessä on "Uchiha Sasuke" (toinen Naruton hahmo). Alussa on "U-CHI-HA hiraganalla ja sitten "SA-SU-KE" katakanalla. Huomaa taas miten merkkien tyyli eroaa toisistaan, hiraganamerkit ovat paljon sulavampia, katakana-merkit kulmikkaampia. Ehkä tästä eteenpäin pystyt tunnistamaan ne japanilaisia merkkejä nähdessäsi. Yksi erittäin tärkeä merkkien ryhmä tosin puuttuu vielä, nimittäin kanjimerkit.

Tässä lukee
"Haruno Sakura". Alussa on "HARU-NO" kanjeilla ja sitten "SA-KU-RA" katakanalla. Hiragana ja katakana ovat äänteitä, mutta kanjit ovat varsin mielenkiintoisia, sillä ne edustavat kokonaisia ideoita. Suhtautuminen kanjimerkkeihin on hyvin erilaista kuin mihin olet ehkä tottunut. Aina kun ei pysty edes yksikäsitteisesti sanomaan, mikä on oikea tapa lukea merkit. Kun japanilaiset tapaavat toisensa, niin he kertovat nimiensä ääntämisen vaikka toinen henkilö olisi jo nähnytkin merkit. Aina kun ei voi olla varma miten ne luetaan.

Tässä on vielä uudestaan pelkkä kanjiosuus isompana. Vasen merkki on "HARU", se tarkoittaa kevättä. Jossain muussa yhteydessä tuo aivan sama merkki saatettaisiin lukea "SHUN". Voi tuntua käsittämättömältä että tietyllä merkillä ei ole yksiselitteistä lukutapaa, mutta niin se vain on. Parempi suhtautua merkkien koostamiin sanoihin enemmän kokonaisuutena, jolla on jokin lukutapa, mutta merkkeihin itsessään pelkkinä ideoina. Ensimmäinen merkki oli siis "kevät", toinen merkki on "niitty". Yhdistelmää voisi siis kutsua vaikka kevätniityksi. Tässä sillä ei ole niin merkitystä, sillä kyseessä on vain henkilön nimi.

Toinen mielenkiintoinen asia kanjimerkeissä on niiden määrä. Katakanoja ja hiraganoja on vain noin sata, mutta kanji-merkkejä on tuhansia. Oikeastaan kymmeniä tuhansia, mutta onneksi yleensä riittää tuntea 2000-3000 merkkiä. Onneksi merkit kuitenkin koostuvat pienemmistä toistuvista osista, joten ei ole tarpeen muistaa aivan täysin erilaisia merkkejä moista määrää. Paljon muistettavaa kuitenkin on, ja japanin koululaiset käyttävätkin suurimman osan ajastaan merkkien opetteluun. Itse en kaksi vuotta täyspäiväisesti japania opiskeltuani vielä päässyt läheskään kahteen tuhanteen merkkiin. Tässä yksilölliset erot ovat varmasti suuret. Valokuvamuistin omistavat ilahtukoot. Itse muistan asiat enemmänkin sanallisesti.

Toivottavasti opit tästä postauksesta jotain. Pakko taas mainostaa, että syksyllä olisi tiedossa edullinen matka Tokioon, johon toivon kaikkien tulevan mukaan :)

Tokion Meiji Jingu -temppeli

Ensimmäisen kerran Tokiossa käydessäni tutustuin tähän temppeliin. Itse asiassa temppeleitä on kahdenlaisia, "tera" ja "jinja". Yleensä nuo käännetään englanniksi "temple" ja "shrine". Ehkä siis suomeksi voisi myös sanoa "temppeli" ja "pyhättö". Jos sovitaan niin, niin silloin "temppeli" on buddhalainen ja "pyhättö" on shintolainen. Meiji Jingu on shintolainen, eli juuri päättämäni nimeämistavan mukaan sitten oikeastaan pyhättö eikä temppeli. Noh, eipä niiden erosta moni japanilainenkaan ota selvää.

Meiji Jingussa on oikeastaan vaikuttavampaa polku temppeliin ja temppelin lähellä olevalta ruohikolta avautuva näkymä. Polku temppeliin on vaikuttava, koska se on täyttä metsää. Pyhättö on Harajukun ja Shibuyan lähellä, joten maa tuolla alueella on todella kallista. Siksi on vaikuttavaa nähdä niin paljon maata käytettävän metsää varten. Metsä itsessäänkin on vaikuttava, koska kasvillisuus ei ole aivan sitä mihin on ehkä Suomessa tottunut. Vaikka tietämykseni onkin sillä tasolla, että tuskin erotan kuusta männystä, niin huomaan silti että kaikki ei ole aivan kuin kotona :) Metsässä tulee polulla vastaan myös valtaisa torii-portti. Kävelymatka on yllättävän pitkä.

Itse pyhättö on juuri sellainen kuin voisi kuvitellakin. Pyhätössä päivystää munkkeja, joilta voi ostaa jotakin rihkamaa tai yrittää painostaa heitä päästämään vierailulle pyhätön salaisempiin osiin ja saada kieltävän vastauksen. Pyhättö on tietysti hieno, mutta juuri sellainen kuin voisi kuvitellakin. Paikassa käy niin paljon turisteja, että kuvan löytäminen oli helppoa:

Meiji Jingun pyhättö. Kuvan otti nimbu.

Sen sijaan mikä teki vaikutuksen, oli temppelin lähellä oleva aukio. Siellä voi maata nurmella ja olla metsän ympäröimänä, mutta samaan aikaan metsän takaa näkyvät Tokion pilvenpiirtäjät ja liehuva Japanin lippu! Fiilikset korkealla, siis. Tuohon paikkaan liittyy sellainen hassu kokemus, että otin vähän turhankin rennosti ja otin paitani pois nurmella auringossa makoillessani. Tähän väliin sitten saapuu tuima mies (puistonvartija tai munkki) joka tuimasti sanoo "täällä ei saa olla alasti!" ("hadaka ha dame" tjs.).

Blogaan nyt aktiivisesti järjestämääni japaninmatkaa markkinoidakseni. Jos haluat minut oppaaksi syksyllä Japaniin, niin käy katsomassa matka tokioon-sivuja.

Tokion nettikahvilat

Nostalgiointi on hauskaa ja ennen ensimmäistä Japanissa käyntiäni muistan myös kiinnostuneena lukeneeni ihmisten japaniblogeja, joten voinen jatkaa. Jostain syystä pidän todella paljon Tokion nettikahviloista. Aika surullista ehkä tulla maailman toiselle puolelle vain käyttääkseen samaa nettiä kuin kotonakin, mutta se kun nyt vaan sattuu olemaan Japanissa niin vietävän mukavaa. Tehdään pientä vertailua. Olin muutama kuukausi sitten käymässä New Yorkissa, koska Finnair myi silloin tarjouksessa huippuedullisia lippuja. Noh, muutamia päiviä jaksoin vain kierrellä nähtävyyksiä, mutta jossain vaiheessa tuli polttava tarve päästä käyttämään nettiä. Oletin että New Yorkissa sen nyt täytyy olla helppoa, kun ihmisiä on niin paljon. Sen sijaan tilanne osoittautuikin varsin surkeaksi, sillä ainoat nettikahvilat jotka onnistuin löytämään olivat valtavan kalliita, rajoitettuja tai yksinkertaisesti eivät vain toimineet kunnolla. Eräässä oli 3/4 koneista semmoisessa tilassa, että niitä ei voinut lainkaan käyttää ja eräs asiakas heitettiin pihalle vartijoiden toimesta hänen valitettuaan asiasta.

Tokiossa sen sijaan kävelemiseen kyllästyttyäni nettikahviloita tuli helposti vastaan. Ei niitä toki aivan joka puolella ole, mutta hieman kun suuntaa tietää niin alkaa sopivia paikkoja löytymään ilman tietoa tarkasta sijainnista. Näissä on ideana se, että nörtti voi parkkeerata itsensä koneen ääreen jollakin selkeällä tuntitaksalla, joka on yleensä varsin matala. Taksaan sisältyy netin käytön lisäksi myös mangan selailua ja kaikista yllättävimpänä virvoitusjuomat. Voit siis lipittää vaikka tuhat litraa kolaa eikä hinta muutu miksikään. Tietokoneet ovat hyvätasoisia, eli niitä ei ole rajoitettu pelkäksi web-päätteiksi, vaan niissä on melko vapaasti käytettävä normaali Windows XP (ohjelmia ei välttämättä voi asentaa). Joissakin käymissäni paikoissa oli myös mahdollisuus lainata DVD-elokuvia katsottavaksi tai Playstation-pelejä pelattavaksi samaan hintaan. Oikeastaan nämä eivät ole vain nettikahviloita, vaan hybridi manga&nettikahviloita, joissa puolet pointista on suuret valikoimat mangaa, jota saa myös samaan hintaan lukea. Suuren vaikutuksen teki joissakin paikoissa myös niiden sisustus. Kaikki on hyvin siistiä ja kauniisti ajatuksella valaistu ja sisustettu. Jokainen käyttäjä saa oman pienen huoneensa. Kun kävin tyttöystäväni kanssa niin meille yhdistettiin yhteinen suurempi huone poistamalla väliseinä.


Mangakahvilan kyltti. Kuvan otti kzys.

Opiskelijabudjetilla näissä ei kovin montaa tuntia voi kuitenkaan velttoilla, sillä pienikin tuntihinta voi aika nopeasti saavuttaa suuret mittakaavat ellei aikaa hieman tarkkaile. Kahvilat ovat auki 24 tuntia vuorokaudessa, ja niissä on aivan sallittua nukkua, tosin tilaa ei ole makaamiseen vaan nukkuminen tulee sitten tapahtua istualtaan. Joissakin paikoissa nukkumista selvästi katsotaan aivan hyvällä, sillä avuksi on tarjottu mm. silmäpeitteitä jos valo häiritsee. Nettikahvilassa yöpymisen hinnaksi tulee suurin piirtein sama kuin yön viettäminen huippuhalvassa ryokan-majatalossa. Ryokan on tietysti kertaluokkaa mukavampi tapa viettää yö, mutta jos jostakin syystä majatalossa ei vaikkapa olisi tilaa niin voittaa kuitenkin pihalla nukkumisen. Suurin ongelma on tietysti suihkun puute, joten ekana aamulla tulee sitten missio löytää julkinen kylpylä jossa peseytyä.

Mainos: Olen järjestämässä matkaa Tokioon. Käymme katsomassa nettikahvilaakin :)

Tokio

Kirjoittelen tässä blogipostauksessa sinulle tokiokokemuksistani. Kävin Tokiossa ensimmäisen kerran vuoden 2001 syksyllä. Olin ollut ennen matkaa jo vuosia innostunut Japanista. "Innostunut" on aika vaisusti sanottu, käytännössä siis peitin seinäni animejulisteilla (jotka olin osista itse printannut koulussa) ja keräsin nimiä addressiin, jotta Ranma-anime näytettäisiin Suomen televisiossa. Olin siis enemmänkin kuin innostunut. Japanissa käynti oli kuitenkin täysin utopistinen ajatus tuohon aikaan, se ei oikeastaan käynyt edes mielessä, sillä se tuntui täysin mahdottomalta.

Noihin aikoihin olin yläasteen yhdeksännellä luokalla, yrittäjäopistossa vuoden kurssilla ja sitten myöhemmin oppisopimuskoulutuksen kautta pääsin työelämään. Oltuani useamman vuoden töissä löytyikin tililtä yllättäen matkaan tarvittavat rahat.
Olin edelleen innoissani. Pidin jopa töissä ollessani ylpeänä ylisuurta Sailor Moon -paitaa, tajuamatta miten naurettavalta se näytti. Tuhlasin siis vähät säästöni tuohon matkaan, mutta oli käynti kyllä sen arvoistakin. Voisi oikeastaan liioittelematta sanoa, että tuo matka muutti elämäni.

Matkassa pelotti, että en pitäisikään Tokiosta ja sinne päästyäni katuisin koko intoiluani. Kävi päinvastoin, innostukseni vain kasvoi. Kaupunki teki minuun suuren vaikutuksen. Vähän tietenkin epäilytti, miten kestäisin ne ihmismassat, ahtauden ja kaiken mistä olin lukenut, mutta kävikin ilmi ettei todellisuus olekaan niin ahdistavaa. Kun elokuvissa tai valokuvissa näytetään Tokiota, näytetään yleensä aina samoja paikkoja. Joka kerta kuvassa on joko Shibuyan Hachiko-exitiltä avautuva näkymä tai Shinjukun itäosan valomainokset.

Hachiko-exitin näkymä, vaihteeksi ruuhka-ajan ulkopuolelta. Kuvan otti w00kie

On toki aivan totta, että Tokiosta löytyy tällaista pilvenpiirtäjämaisemaa aivan yllin kyllin. Toisaalta paljon suurempi osa Tokiota, joka ei aina kuvista välity, on pienemmistä rakennuksista koostuvaa loputonta betoniviidakkoa. Vaikka se ei olekaan yhtä valokuvauksellista, on siinä kuitenkin oma uskomattomuutensa, kun Suomessa on tottunut siihen, että kaupunki loppuukin joskus. Tokiossa sen sijaan voi valita suunnan ja lähteä kävelemään niin pitkälle kuin vain jaksaa, eikä kaupunki lopu mihinkään. Kaupungin reunaa ei voi nähdä edes pilvenpiirtäjien näköalakerroksista. Pienistä rakennuksista koostuva betoniviidakko on oikeastaan se oikea Tokio, sillä siellä todelliset ihmiset asuvat.

Toinen mikä kuvista ei välity, on tietenkin hajut. Minulle "Tokion haju" on se kostean ilman tuoksu, joka Ikebukurossa aamulla ryokan-hotellista poistuessani aina tuli vastaani. En tiedä tuleeko haju kenties luonnosta, saasteista vai peräti roskista, mutta tuli se mistä tahansa on se minulle Tokion tuoksu. Siitä tiedän olevani oikeassa paikassa. Toinen tärkeä tuoksu on vanhojen kirjakauppojen haju. Olen viettänyt elämästäni varmasti päiviä pujotellen täyteen ahdettujen mangakauppojen hyllyjen välejä, etsien jollekin juuri jotakin tiettyä kirjaa tai vain huvikseni selaillen. Nimenomaan pujotellen, sillä käytävällä ei ole tilaa kahden ihmisen samanaikaisesti kulkea.

Entäs matkan jälkeen? Olinko saanut tarpeekseni, unohdinko koko Japanin kotiin saavuttuani? En todellakaan, vaan aloin etsimään keinoa, jolla päästä takaisin. Tuohon aikaan olin töissä Tampereen yliopistolla, joten tuli mieleeni, että ehkä jos pääsisin yliopistolle opiskelijaksi, niin voisin hakea vaihto-ohjelmiin. Luulen että motivaationi opiskelijaksi pääsemiseen oli varsin poikkeuksellinen! Ei se toki ainoa syy ollut, sillä kyllähän minua tietojenkäsittelytiedekin kiinnosti, mutta varmasti se oli yksi tärkeä tekijä. Kävin pääsykokeessa ja pääsin sisään. Sitten pian hainkin vaihto-ohjelmaan. Oikeastaan yksinkertaistan asiaa huomattavasti, sillä hakuprosessi ei ollut aivan yksinkertainen, mutta joka tapauksessa tulin valituksi yhdeksi lähtijäksi Tokion International Christian Universityyn (ICU).

Yliopistolla tutustuin myös japanilaiseen vaihto-oppilaaseen, josta tuli tyttöystäväni. ICU:ssa minua ei valittu opiskelija-asuntolaan, mutta oikeastaan en olisi sinne halunnutkaan. Sen sijaan tyttöystäväni etsi meille asunnon, joka löytyikin uskomattoman läheltä, vain lyhyen pyöräilymatkan päässä yliopistolta. Tosin emme saaneet ensimmäistä hakemaamme asuntoa, koska olen ulkomaalainen ("gaijin")! Pääasia että löysimme lopulta kuitenkin.

Asunnon osalta ikävät Tokiokliseet täyttyivät varsin hyvin. Asunto oli parvisänkyä lukuunottamatta melko ahdas. Keittiöstä ei oikeastaan voi puhua, mutta meillä oli pieni "kitchenette", jossa pari keittolevyä. Vessa muistutti laivan vessaa. Pytyllä istuessa polvet osuivat seinään (oikeasti). Nyt Suomeen palattuani koen asuntoni valtavaksi lukaaliksi. Niin, torakoitakin meillä oli. Minusta tuli virallinen torakkataistelija. Jos torakka uskaltautui piilostaan, odotti tyttöystäväni parvella taistelumme päättymistä. Yleensä hävisin (eli torakka pääsi karkuun), mutta pari voittoakin tuli. Ette usko miten viekkaita eläimiä torakat ovat! Vaikka ne näyttävät melko suurilta, ne silti jotenkin mahtuvat todella ohuista koloista. Ne ovat salamannopeita liikkeissään, niitä on täysin mahdotonta ottaa kiinni. Vaikka saisitkin torakan kiinni ja iskisit sitä vaikka lehdellä, se vain jatkaa matkaansa. Opin siis paljon torakoista. Näin sellaisen ehkä kerran viikossa asunnossamme. Torakoiden lisäksi asunnossa piinasi kuumuus.

Kaksi muuta mainitsemisen arvoista asiaa asunnossa on naapurit. Naapurimme aiheutti meille paljon ärsytystä harjoittelemalla myöhäänkin yöllä laulamista (joskus jopa kahteen yöllä). Hän oli ilmeisesti laulaja jossakin yökerhossa. Pidimme kuitenkin hyviä välejä enkä koskaan valittanut, kerran jopa sanoin että onhan sitä harjoiteltava jottei taito pääse ruostumaan. Oli hänestä kyllä viihdettäkin, kun seurasimme millaisia poikaystäviä hän noilta yökerhoilta toi kotiin. Toisena naapurina oli pariskunta, joista toinen oli muistaakseni meksikolainen ja toinen kiinalainen. Heidän kanssaan meillä oli hyvät välit, kävimme toisinaan puistossa piknikilläkin neljästään.

International Christian University on uskomattoman hieno paikka. Kampusalue on Tokion yliopistojen joukossa aivan ainutkertaisen upea, oikeastaan enemmänkin puisto. Tiedätkö kun amerikkalaisissa saippuasarjoissa nuoret epätodennäköisen kauniit opiskelijat heittelevät toisilleen frisbeetä nurmikolla ja taustalla pauhaa musiikki? No ICU:ssa on juurikin sellaista. Olen jopa heitellyt frisbeetä. Tuntuu kuin olisin ollut osa tuollaista saippuasarjaa, ainakin nurmella kelliskelyn osalta. Kun mietin koko ympäristöä, tunnen itseni aivan uskomattoman etuoikeutetuksi, että sain opiskella siellä. Samalla olen myös surullinen, etten koskaan voi samalla tavalla päästä sinne takaisin.

Ei opiskeluaika tosin aivan täydellistä ollut. Kaksi ongelmakohtaa olivat opiskelun rankkuus ja oma tottumattomuus moiseen kampusilmapiiriin. Jos kuvittelet edelleen itsesi amerikkalaiseen saippuasarjaan, niin luuletko että selviytyisit sellaisessa? Ai niin muuten, ICU on amerikkalaisten perustama ja siellä on siis suuri osa opiskelijoista amerikkalaisia (tosin valtaosa japanilaisia), joten saippuasarjavertaus on tuon takia aika osuva.

Kun opiskelu alkoi, meidän piti täyttää kyselylomake, jossa arvioitiin suhtautumistamme uuteen opiskelijaelämäämme. Siis lomake oli vain itseä varten, sitä ei tarvinnut palauttaa mihinkään. Sen tarkoitus oli vain tutkia omia asenteita. Omalla kohdallani lomakkeen vaikutus oli negatiivinen. Sen yksi kysymys oli jotakin tyyliin "Aion yliopistoaikanani olla: 1) avoin ja sosiaalinen 2) ujo ja sulkeutunut". Noh, valitsin tietenkin ykkösen ja ajattelin että HAHAA! aion hankkia mahdollisimman paljon ystäviä! Todellisuudessa kuitenkin se ei mene ihan noin, ei ystäviä voi pakolla yrittää hankkia. Olisi ollut parempi antaa vain asioiden mennä omalla painollaan, sen sijaan yli-innokkuudellani karkoitin ihmisiä pois ja stressasin itseäni.

Niin, opiskelu oli siis hyvin rankkaa, mutta toisaalta opetus oli myös todella laadukasta. Opettajat olivat erittäin osaavia ja kannustavia. Opiskelin Japania intensiivikurssilla. Nuo intensiivikurssit olivat kuuluisia rankkuudestaan, eivätkä monet vaihtarit niihin ilmoittautuneet, sillä niiden lisäksi on vaikea harrastaa aktiivisesti mitään tai opiskella mitään muuta. Ne veivät aina päivät kokonaan ja kotitehtäviäkin tuli paljon. Joka aamu meillä oli koe japanilaisista merkeistä (kanji). Se oli hieno tapa saada ihmiset tulemaan ajoissa tunnille, sillä jos tunnilta myöhästyi, myöhästyi myös kokeesta ja silloin siitä tulee nollapisteet.

Vaihto-opiskelusta voisin kirjoittaa loputtomiin, ja varmasti vielä kirjoitankin siitä vielä joskus lisää. Tällä blogipostauksella oli kuitenkin pointtikin, johon olen vähitellen saapumassa (ei kai sinulla ole mihinkään kiire :)). Pitää siis jatkaa eteenpäin. Kaksi vuotta Japanissa opiskeltuani olin suorittanut kaikki saatavilla olevat ICU:n japaninkurssit, eikä enää auttanut muu kuin palata "kotiin" (välillä en tosin ole varma kumpi se "koti" oikeastaan on). Aloin kokea painetta että jokin paperi on saatava, vähintään kandidaatin paperi, joten pakkohan oli tulla takaisin. Usein toivon, että olisin vielä Tokiossa.

Onnistuin jotenkin huijaamaan itseni jatkamaan opiskelujani vielä eteenpäin, ja aloin ottamaan maisterikurssejakin. Aluksi Suomeen palattuani olin innostunut. Vannoin että en päästä Tokiosta mukanani tuomaa energiaa hiipumaan. Vähitellen moiset ajatukset kuitenkin unohtuivat ja arki otti vallan. Vähitellen havaitsin että sisältä olin jotenkin kuollut, sillä olin jo saavuttanut kaiken mitä halusin. Halusin vain kokea, millaista on asua Tokiossa. Se oli suurin haaveeni, ja nyt se oli täyttynyt. Jatkoin opiskelua ikään kuin tavan vuoksi, ilman erityisempää kunnianhimoa. Jotainhan vain on tehtävä. Tein kotitehtäväni vastahankaisesti, vain juuri sen verran panostaen, että pääsin kursseista läpi. Oikeasti minua ei kuitenkaan enää todella kiinnostanut mikään.

Sitten päästäänkin melkein nykyhetkeen, tai no vielä liikutaan vähän menneisyydessä, eli vuoden 2007 pääsiäisessä. Keksin kirjoittaa listan kaikesta mahdollisesta, mitä Japaniin liittyen voisin tehdä. Kirjoitin listan täysin brainstormausmoodissa, eli välittämättä yhtään ideoiden realistisuudesta. Yksi hullu ajatus, joka listalle päätyi, oli alkaa järjestää matkoja Tokioon. Heh, ai että matkatoimisto? Joo varmasti! Mutta kyseltyäni muiden reaktioita tuohon ideaan, en saanutkaan vastaukseksi "olet hullu! se ei ikinä toimisi!" vaan pikemminkin "vau! saanko tulla mukaan?". Aloin lukemaan matkatoimistoihin liittyvää lainsäädäntöä. Sieltä ei löytynyt mitään, mikä olisi estänyt minua järjestämästä tuollaista matkaa. Vanhempani lupasivat jopa lainata rahaa matkatoimistoilta vaadittavan vakuutusmaksun maksamiseen.

Kun aloin kirjoittamaan matkaohjelmaa, tunsin olevani elossa. "I'm back!"-tyyliin. Aivan kuin olisin ollut unessa, josta nyt vasta heräsin. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä järkevämmältä se tuntui. Jos voisin olla matkaoppaana itse järjestämilläni Tokionmatkoilla, voisin kokea yhä uudelleen ja uudelleen muiden matkalaisten kautta sen, millaista on olla ensimmäistä kertaa Japanissa. Pystyisin oppaana toimimalla auttamaan nuorempia matkustajia saamaan vanhempiensa luvan matkalle lähtöön. Voisin epäitsekkäästi asettaa matkan hinnan niin alas kuin mahdollista, jotta kaikki halukkaat varmasti pääsisivät mukaan. Kirjoitin matkaohjelman valmiiksi kuin jonkin hengen riivaamana. En nukkunut, vaan istuin pääsiäisen koneella matkakohteita, hintoja ja aikatauluja selvittäen, miettien millainen olisi mahdollisimman hyvä matka.

Tuloksena syntyi tällaiset sivut: Matka Tokioon 2007. Nyt vain hartaasti toivon, että homma lähtisi mukavasti käyntiin ja saataisiin ensimmäinen ryhmä kokoon. Nyt olen täysin keskittynyt siihen, että tämä ensimmäinen matka olisi onnistunut. Tämä on nyt vihdoin postauksen pointti. Jos tämä matka onnistuisi, voisin alkaa järjestämään näitä matkoja säännöllisesti. Vihdoinkin jotakin, jossa kielitaitoni ja kaikki ne Tokiota tutkien viettämäni päivät osoittautuisivat hyödyllisiksi! Mutta jotta matkan hinta pysyisi niin edullisena kuin se nyt on, en voi käyttää rahaa lainkaan mainoksiin. En voi ostaa Helsingin Sanomista aukeaman juttua, en oikeastaan edes animelehdestä pientä mainosta hintaa korottamatta. Levitä siis sanomaa! Auta minua tekemään tästä todellisuutta.

Kiitos.